sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Terveisiä Thaimaasta!

Kuvasta diaestykseen-

blogi

Terveisiä Thaimaasta!


Matka on mennyt kivasti tähän asti. Pariisi-Bangkok lennon ajan lapset melkeimpä nukkui, joten sai itsekin vähän lepäillä. Meillä oli kolme koneen vaihtoa ja vaihdot meni suunnitelmien mukaan, ja ennenkaikkea tavarat löysivät määränpäähänsä. Tosin Bangkokin kentällä piti jonkun aikaa etsiä lastenrattaita, kun ei ensin älytty niiden saapuvan erikoismatkatavoroiden loossiin.

Kelit olleet todella lämpimiä- Arvioisin 25-35 celsiusta, joten palella ei tarvitse. Paitsi huoneessa välillä missä ilmastoinnin säätö ei toimi, tai toimii miten sattuu, ja oikein poiskaan sitä ei voi ottaa. Vettä on satanut sekä ukkostanut melkein joka päivä, mutta yleensä illalla tai yöllä jolloin kunnon lapsiperheet ovat jo hotellilla. :-). Paljon on ehditty kokea. Ja ennen kaikkea lapset nauttivat saamastaan Thaimaalaisesta lapsirakkaudesta erittäin paljon. Täällä kun menee pienten lasten kanssa minne vaan, niin ei voi välttyä, että joku rupeaa lepertelemään lasten kanssa. Jopa täysin tuntemattomat ihmiset haluavat ottaa lapset syliinsä ja viedä niitä nähtäväksi "koko suvulle" Joistakin tämä saattaisi tuntua epämuvalta tungettelultta, mutta ei meistä. Me olemme jo tottuneet Thaimaalaisten aitoon lähimmäisen rakkauteen, jota he jakavat mielellään länsimaalaisille turisteille.

Hotelli on ollut täysin odotetun tasokas, ja valittamista ei oikein keksi muusta kuin tästä ilmastoinnista, mutta muuten kaikki pelaa niin kuin pitääkin. Hotelli on omalla "suljetulla" alueella kaukana Patongin melskeestä, joten bailumatkalle jos joskus Phukettiin olette tulossa, tätä lapsiperheen suosikkipaikkaa en voi suositella.

Korvessa olemisen haittana on pitkät matkat isoihin ruokakauppoihin ja shoppailupaikkoihin. Niihin jos haluaa pitää käytännössä varata kokonainen päivä täältä asti. Pari kertaa olemmekin käyneet taksilla shoppailemassa, ja kerran vuokrasimme auton ja kävimme shoppailun ohessa paikallisessa eläintarhassa. Reissuun tuhrautui kokonainen päivä, ja totesimmekin reissun jälkeen, että kuuma ilma/pienet lapset yhditelmällä ei jatkossa noin pitkiä reissuja tehdä. Auto vuokrattiin oikeastaan sen takia kun kyllästyttiin taksien ryöstöhintoihin. Auton vuokraus koko päiväksi vakuutuksen kanssa on nimittäin halvempaa, kuin meno-paluu kyyti Phuket Townin kauppoihin.

Hintataso on Phuketissa Thaimaan kalleinta, ja rahaa täällä palaa kyllä jos niin haluaa. Me kun vietämme nyt Thaimaassa kuukauden ei kukkaro kestä joka päivä erilaista turistiaktiviteetia mitä normaali lomailijat tekee. Monena päivänä vietämme ihan vain just ns. normaalia perhe-elämää, esim urheilun, lukemisen, töllön katselun tai muun hyvin arkisen askareen lomassa.

Tänään käytiin elefanttiratsastuksessa, ja kuten kuvista näkyy lapset tykkäsivät kovasti. Peppi jännitti jonkun verran, mutta pienempi ei tippaakaan. Ratsastus kesti 15 min ja maksoi yli 20€, joten turistilta taas osaavat nyhtää kivasti. Tuo ei välttämättä suomalaisesta tunnu kalliilta, mutta veikkaisin sen olevan täkäläisen duunarin päiväpalkan verran.

Phuketin esimerkkihintoja:

- 15 min elefanttiratsastus 1 aik.-9,5€
- 1 h jalkahieronta-9€
- 2 h erittäin tasokas ja monipuolinen kokovartalohoito erittäin tasokkaassa Spa`ssa-64€
- Taksikyyti esim 40 km ja nouto-25€
- Räätälillä mittatilaustyönä teetetty 2 laadukasta pukua, 2 paitaa, kesäpaita sekä kraka-160€
- Ruoka-annos supermarketin ravintolassa, esim riisiä, kanaa sekä juoma-50€


Pokeria olen pelannut todella vähän. Hyvin pientä nousua, mutta ei mitään merkittävää. Ei vaan oikein lomalla nappaa. Täytyy antaa itselleen tämä laiskuus anteeksi, sillä lomallahan täällä ollaan. Pokerikirjoja olen välillä vähän selaillut ja kuhan suomeen joskus kotiudutaan, niin sitten taas kokeillaan uudella innolla aloittaa grindauksen jatko.

Se on moro!

Ei kommentteja: