On aika lyödä lukkoon tavoite vuodelle 2009 pokeririntalla!
Taas on vuosi grindattu ilman järkevää tavoitetta tai järkevää pelikassan hallintaa, ja tulokset ovat olleet surkeita. Olen toki peleistä voitolla, mutta kukaan ei tiedä kuinka paljon. Välillä pokeri kyllästyttää suunnattomasti, mutta nyt on otettava itseään niskasta kiinni ja testata olisiko minusta pokeriammattilaiseksi vai ei.
Puitteet ovat taas mahtavat, sillä virkavapaani alkaa 2.1.2009 ja tarkoitukseni on aloittaa ammattimainen pokerin peluu. Tilanne on oikeasti todella loistava, sillä varsinaisesti minun ei tarvitse eka vuonna kotiuttaa voittojani ollenkaan, eli voin keskittyä kassan kasvattamiseen sekä itseluottamuksen ja ns. kivijalan luomiseen aloittaen aivan alhaalta.
Aloitan Nl-50 tasolta, 2000€:n pelikassalla, ja tavoite on pelata vuoden päästä Nl-1k:ta vähintään 30,000€ kassalla. Peleissäni noudatan tiukkaa kassan hallintaa siten, että ylöspäin siirtyessä pitää kassassa olla 30 buy-inniä, eli Nl-100 peleihin mennään vasta kun kassaa on 3000€.
Päivitän tuloksia tähän blogiin vähintään joka toinen viikko ja tarkoitus olisi virittää tänne joku käppyrä, missä kulkisi tavoite- sekä toteutunut graafi sen hetkisestä menestyksestä.
Toinen pokeritavoite liittyy livepokeriin. Kunnianhimoinen tavoite on yhdistää vuodelle 2009 toinen perheemme harrastuksista eli matkailu, sekä joku suurempi turnaus. Esim Ept- tai joku vastaava turtsi käy hyvin. Live-turnauksiin ei sovelleta bankrollmanagementtiä, vaan ne vedetään ihan matkabudjestista. :-)
Nyt Joulun viettoon!!
tiistai 23. joulukuuta 2008
lauantai 13. joulukuuta 2008
parhaat Pokersavvyn bonukset (PÄIVITETTY 4.1.2009)

Tekstiä päivitetty 4.1.2009 siten, että Bodogin tuplatessa savvyehdot, se vedettiin listalta pois.
Pokersavvy??
www.Pokersavvy.fi on sivusto, jonka kautta erittäin järkevä testata ja etsiä itselleen sopiva paikka, sillä aina kun kirjaudut Pokerihuoneisiin Pokersavvyn kautta saat mukavia ylimääräisiä bonuksia tai lahjoja jotka tulevat aina normaalien talletusbonusten päälle. Nämä ohjeet soveltuvatkin siis sinulle, joka olet pokeriurasi alkumetreillä ja haluat saada pelikassaasi ylöspäin todella helposti ilman että sinun täytyy pelata liian isoissa pöydissä.
Rahaa tähän projektiin tarvitset minimissään $50, mutta jos sinulla on käytössäsi $100, homma käy vähän nopeammin. Tarvitset myös hommaan nettilompakko Moneybookersin, jolla myös Bonuspaikoista kerätyt savvypisteet voi siirtää rahaksi.
Muutama yleisohje Pokersavvyn bonuksiin:
-Muista aina ladata pokeriohjelma Pokersavvyn sivujen kautta.
-Tyhjennä selaimen keksit ennen hommaan ryhtymistä.
-Pokersavvyn bonukset ovat tarkoitettu sellaisille, joilla ei ole ennestään tiliä näissä pokerihuoneissa. Jos sinulla on leikkirahatili, homma onnistuu tapauskohtaisesti pienillä kikkailuilla. Neuvoja voit kysyä minulta.
-Jos sinulla herää muutakin kysyttävää näistä bonuksista, ota yhteyttä juha@pokersavvy.com.
-Voit siirtyä seuraavaan paikkaan aina heti peliehdot täytettyäsi, eli sinun ei tarvitse odottaa savvypisteiden tuloa.
Tässä siis tarkat rautalankaohjeet $800 bonukseen pikkupöydissä pelaaville:
Ensimmäinen paikka on Action Poker. Savvypisteitä täältä saat 1000 kun keräät 1000 Pop-pistettä. Pop-pisteitä saat 1 kpl jokaista rakettamaasi $0.10 kohden, eli pelkkien savvypisteiden osalta tämä vastaa 100% rakebackia. Samalla täältä saa kuitenkin 100% talletusbonuksen aina $2500 asti, joka maksetaan $1 jokaista keräämääsi 14 Pop-pistettä kohden. Mikäli haluat savvypisteet talletusbonuksen kanssa samaan aikaan, sinun tulee tallentaa $72. tällöin saat yhteensä $172 bonusta kun raketat talolle $100, eli rakeback näin olisi n.172%. Ainut negatiivinen asia paikassa on, että pelaajia täällä on todella vähän, mutta kyllä nuo 1000 Pop-pistettä pystyy keräämään todella helposti.
- Kirjaudu Pokersavvylle.
- Lataa minun Pokersavvysta Action Poker.
- talleta $83
- bonuskoodi; "savvy" jota käytetään kun talletetaan rahaa.
- kerää 1000 POP-pistettä.
- kirjoita minun pokerisavvyyn Actionin pöytänimesi.
Seuraava paikkamme on vedonlyötipörssi Betfair. Savvypisteitä täällä saa 800 ja Betfairin pisteitä tähän tarvitsee ainoastaan 250 jotka saat kun keräät talolle rakea ainoastaan $25.
- Kirjaudu Pokersavvylle.
- Lataa minun Pokersavvysta Betfair Poker.
- talleta vähintään 50€
- bonuskoodi; BF1000.
- pelaa 250 Betfair-pistettä.
- kirjoita minun pokerisavvyyn Betfairin pöytänimesi.
Seuraava paikkamme on perinteinen vedonlyötifirma Ladbrokes. Savvypisteitä täällä saa 1000, ja Ladbrokesin pisteitä tähän tarvitsee ainoastaan 1000, jotka saat kun keräät talolle rakea ainoastaan $40-50. Samalla tulet hankkineeksi talletusbonusta $25, joten rakeback% on vähintään 250%
- Kirjaudu Pokersavvylle.
- Lataa minun Pokersavvysta Ladbrokes.
- talleta vähintään $50
- bonuskoodi; "savvy".
- pelaa 1000 Ladbrokes-pistettä.
- kirjoita minun pokerisavvyyn Ladbokersin pöytänimesi.
Seuraavaksi pelataan helppoin tämän hetken Ipoker networkin Mansion. Mansionissa pitää pelata ainoastaan 2000 Mansion clubpointsia. Savvypisteitä täältä saa 800 jonka lisäksi tulee muutama kymppi talletusbonusta.
- Kirjaudu Pokersavvylle.
- Lataa minun Pokersavvysta Mansion
- talleta vähintään $50
- bonuskoodi; "SAVVY"
- kerää 2000 Mansionin club pointsia.
- kirjoita minun pokerisavvyyn Mansionin käyttäjänimesi.
- Nyt voit siiryä seuraavaan paikkaan.
Seuraavaksi pelataan jälleen helppo ja nopea Ongamen paikka nimeltään Hollywood Poker. Hollywoodilta saat 1005 savypistettä sekä $50 talletusbonusta kun valitset pienimmän valittavissa olevan bonuksen. Eli yhteensä bonusta tulee $150.
- Kirjaudu Pokersavvylle.
- Lataa minun Pokersavvysta Hollywood Poker.
- talleta tasan $50
- bonuskoodi; ei tarvitse
- kerää 400 pelaajapistettä.
- kirjoita minun pokerisavvyyn Hollywoodin pöytänimesi.
- Nyt voit siiryä seuraavaan paikkaan.
Seuraava paikkamme on hienoja (joidenkin mielestä
- Kirjaudu Pokersavvylle.
- Lataa minun Pokersavvysta PKR.
- talleta vähintään 50€
- bonuskoodi; savvy50.
- Kerää 7500 PKR-pistettä.
- kirjoita minun pokerisavvyyn PKR:n pöytänimesi.
Vielä pelaamme Pasificin kanssa samaan verkkoon kuuluvan Littlewoods pokerin. Täältä tulee savvypisteet n. 3x helpommin kuin muista 888-verkon paikoista. Rakeback% vastaa talletusbonuksen kanssa n. 150%:a Pokersavvyn kautta reggautuessa.
- Kirjaudu Pokersavvylle.
- Lataa minun Pokersavvysta Littlewoods Poker.
- talleta vähintään $30
- bonuskoodi; ei tarvita
- kerää 80 pelaajapistettä.
- kirjoita minun pokerisavvyyn Littlewoodsin pöytänimesi.
- Nyt voit siiryä seuraavaan paikkaan.
Nämä paikat kun pelaat onnistuneesti läpi, olet ansainnut n.$165 talletusbonusta sekä n. 6000 savvypistettä. Eli yhteensä sait ylimääräistä rahaa n. $750. Savvypisteilläsi voit joko ostaa esim. 520€ edestä verkkokauppa.com lahjakortteja, tai voit myös siirtää pisteesi nettilompakko Moneybookersin kautta rahaksi.
Tunnisteet:
nettipokeri,
pokeri,
pokerilahjat,
pokersavvy,
savvyjuha
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
